sunnuntai 26. elokuuta 2012

Pennut 5 vko

Pennut viettävät vauhdikasta elämää, painivat keskenään ja tutkivat maailmaa innolla. Pihalla ulkoilu on oikein mukavaa, pienet ovat jo aamuvarhaisella menossa jonon jatkona aamupissille, märkyys ei haittaa yhtään. Hyvin on pallerot sujahtaneet mukaan lauman elämään, Wilma erityisesti tykkää pikkusisarista.







sunnuntai 19. elokuuta 2012

Pennut 4 vko

Meidän pikkuiset on jo melkoisia mötköjä ja vauhtia riittää. Pennut on vallanneet myös olohuoneen ja keittiön ja viilettävät innolla pitkin pihaa. Saa olla tarkkana kun päästää porukkaa ulos ettei myös kakarat lujahda jonon jatkona portaisiin! Pienet epätasaisuudet näyttää sujuvan jo hyvin mutta nuo rappuset on vähän turhan jyrkät päättömään ryntäämiseen. Pennut syövät puuronsa hyvällä ruokahalulla ja tankkaavat maitoakin. Lotta on vielä helpottanut siivousurakkaa vetämällä kaikki lasten kakat kitaansa, saapa nähdä kuinka kauan!









torstai 16. elokuuta 2012

Pieniä reissulaisia

Kelit on olleet oikein kesäisiä ja pennutkin on päässeet ulkoilemaan. Muutenkin ne ovat laajentaneet elinaluettaan, yksi huone on käynyt jo pieneksi, olohuoneessa on paljon hauskempi juosta ja painia. Toiset koirat on olleet kovin kiinnostuneita maailmaa valloittavista piikkihampaista ja välillä hyppivät niitä karkuun. Wilma taas on päässyt luotetun lastenhoitajan rooliin, Lotta on antanut sen vapaasti tutkailla pentuja ja jättääkin ne välillä isosiskon seuraan. Hyvin sujuu naamanpesut!

Pennut aloittivat reissuelämän täytettyään kolme viikkoa. Käytiin siskontytön juhlissa koko porukalla ja Lotta ja vauvat pakattiin autoon. Hienosti sujui reissu, kolmikko nukkui kaikessa rauhassa ja välillä pennut söivät. Lotta pääsi kävelylle ja pennuille riitti hoitajia sillä aikaa... On se kätevää kun Lotta on niin tottunut matkailija ja viihtyy hyvin autossa, näyttää hienoa mallia pennuille!

perjantai 10. elokuuta 2012

Pennut 3 viikkoa

Niin ne päivät hujahtaa ja pennut kasvaa silmissä. Ne on alkaneet leikkiä ja yrittävät juosta ja kiipeillä. Pentukehästä piti avata laita kun meinasivat kiivetä yli, nyt pääsevät temmeltämään vähän laajemmalla alueella. Ruokaakin on alettu maistella, hyvin näyttää kelpaavan. Sen verran eläväisiä sisarukset on ettei kuvaaminen ole kovin helppoa...

poika



tyttö 


 ahmatit vauhdissa



lauantai 4. elokuuta 2012

Pennut 2 viikkoa

Pennut on kasvaneet taas huimasti, poika meni jo yli kilon. Molemmat hoippuroivat ahkerasti neljällä jalalla ja silmätkin ovat pikku hiljaa auenneet. Päivä päivältä ne alkavat muistuttaa enemmän koiria kuin marsuja.

poika



tyttö 



sisarukset 



keskiviikko 1. elokuuta 2012

Lomalla viimeinkin,

voin ottaa iisimmin... Johan alkoi kauan odotettu loma, ruhtinaalliset kuusi päivää! No joka tapauksessa loma se on lyhytkin loma! Oisi varmaan miljoona asiaa hoidettavana mutta taidan keskittyä vain tärkeimpiin, ja tietysti hauskimpiin eli pentujen seurailuun.

Pennut ovat melkoisia pulleroita ja ajoittain on vähän ripulia ylensyönnistä johtuen. Suurista mahoista huolimatta kaverit ovat nopeita mönkimään ja nousevat usein myös jaloilleen hoippuroimaan ja syöksyvät sitten vauhdikkaasti maihin. Ja kiipeäminenkin kiinnostaisi kovasti! Taitaa olla laajennettava pentukehää kun nuo avaavat silmänsä ja pääsevät jaloilleen, muutenhan ne tulee laidan yli ryminällä!

Poika alkoi pari yötä sitten itkemään oikein kunnolla, syyksi paljastui silmätulehdus. Nyt näyttäisi lääke tehoavan ja meillä nukutaan taas kunnolla. Kynnetkin piti jo leikata kun ne alkoivat olla melkoisen pitkät, taitaa lapset tulla äitiinsä kun kynnet ja karvat kasvavat huimaa vauhtia.

Pennuista on tullut joitain kyselyitä mutta vielä ovat molemmat vapaana. Tytölle etsiskelen sijoituskotia.

Eilisissä agiharkoissa pääsi myös Milla-mummeli vauhtiin. Katri harjoitteli ohjauskuvioita ja rimat oli maassa ettei Millan tarvitse hyppiä, putket, puomi ja kepit menivät vauhdikkaasti. Odotellessa kokeilin myös pientä tokoilua Millan kanssa ja sehän sujui mukavasti harjoitusmäärään nähden (enpä nyt heti muista milloin on viimeksi treenattu)! Pitäisi oikeasti keskittyä enemmän noihin tottelevaisuusharjoituksiin, hyvää ne tekee vaikkei kisaamaan suunnatakaan.