maanantai 17. syyskuuta 2012

Lapset lähti maailmalle

Niin se vain talo alkoi hiljetä kun pennut täyttivät 8 viikkoa ja muuttivat viikonlopun aikana uusiin koteihinsa. Tyttö lähti jo perjantai-iltana valloittamaan Lappeenrantaa ja sunnuntaina poika matkasi perheensä kanssa Haukiputaalle. Pennut on olleet oikein reippaita ja kotiutuminen sujunut mukavasti.

Aikuiset koirat on ottaneet rauhallisesti ja ehkä huokaisseet helpotuksesta kun piikkihampaat eivät enää ole niiden kimpussa. :D Riittäähän nyt myös enemmän aikaa touhuta niiden kanssa.

Ahokummun Tähtisumu "Nemo"



Ahokummun Tähtisade "Fuuka"







sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Pennut 7 vko

Meidän pikkuiset pennut on jo isoja! Ikää on seitsemän viikkoa ja kokoa vaikka kuinka, poika painaa 3,9 kg (keittiövaa'asta loppui asteikko, nyt käytetään kalapuntaria:)) ja säkäkorkeus on noin 26 cm, tytön mitat on 3,3 kg ja 22 cm.
Pennut viihtyvät mainiosti ulkona ja liikkuvat tosi taitavasti, matalat raputkin menee jo helposti. Viimeisin keksintö on kuoppien kaivaminen, kävivät koiratarhassa katsomassa mallia.
Lotta hoitelee lapsiaan edelleen vaikka väisteleekin innokkaita hyökkäyksiä tisseihin. Se esittelee pennuille leluja ja houkuttelee niitä leikkimään ja juoksemaan. Pihalla nähtiin oikein esimerkillinen pallokoulu ja siitä lähtien on pennut etsineet pallon aina ulkoillessaan.



















maanantai 3. syyskuuta 2012

Pennut 6 vko

Pentuset täyttivät taas viikkoja ja vauhti sen kuin kiihtyy. Painot huitelee jo kolmessa kilossa, taitaa siis Lotta kasvatella jättiläisiä! Viikonloppuna vekarat pääsivät mukaan Lappeenrannan reissuun, hienosti sujui niin automatkat kuin kyläilykin papan luona. Matot rullattiin turvaan ja niin oli rallirata valmis, kolmistaan Lotan kanssa juoksivat ympäri taloa. Hauskaa näytti olevan!

poika



tyttö



vapaapainia