sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Vauhdikas viikonloppu

Helteisen työviikon jälkeen aloitettiin viikonloppu kesäteatterinäytelmän Pumppuasema ensi-illassa. Vili oli vauhdissa lavalla ja Maria hoiteli valoja ja ääniä. Onnistuneen esityksen jälkeen vietettiin kaunista kesäiltaa isolla porukalla satamaravintolassa, ruoka oli herkullista ja seura oikein mukavaa.

Pitkäksi venähtäneen illan jälkeen oli kuitenkin mukava herätä lauantaina ajoissa ja lähteä koirien kanssa tutkimaan uusia seutuja. Löydettiin hieno metsälampi ja rauhallisia polkuja. Retkeilyn jälkeen koirat jäivätkin tyytyväisinä nukkumaan kun lähdettiin vähäksi aikaa melomaan. Lopuksi taas kastelin itseni keikauttamalla kajakin tarkoituksella nurin, vielä kun joskus oppisi eskimokäännöksen...

Päiväunet olisi maittaneet mutta menoa riitti koko päivän ja illan päätteeksi lähdettiin vielä kalaan. Soutelin pari tuntia tyynessä kelissä Marian uistellessa ja heitellessä virvelillä. Saalis jäi tällä kertaa yhteen nykäisyyn ja hampaanjälkiin vaapussa, olipahan kuitenkin mukava ilta vesillä. Ja kyllä sitten alkoikin väsymys painaa ja uni maittoi!

Sunnuntai sujui vähän rauhallisempaan tahtiin. Koirat pääsivät taas retkeilemään ja olivatkin iloista ja märkää porukkaa kun yöllinen sade oli kastellut heinät ja puskat ja raikastanut ilman. Hiekkatiellä huomattiin myös valtaisa määrä pikkuruisia sammakoita, jotka jähmettyivät paikoilleen odottamaan jättiläisten ohikulkua. Saipa tosiaan katsoa eteensä ettei liiskaisi pikkuisia kävellessään!

Päivällä meni taas useampi tunti teatterissa talkoohommissa, minkä jälkeen onkin mukava lepäillä ja kerätä voimia tulevaa työviikkoa varten. Kuvat ovat aamulenkillä kännykällä napattuja, sitä tulee nykyään käytettyä usein kun ei muista kameraa ottaa mukaan.




sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kesäyössä

Juhannus sujui leppoisasti mökkeillen lauman kanssa. Sää oli upean aurinkoinen ja lämmin, yöllä loisti lähes täysi kuu. Oli mahtavaa saunoa rantasaunassa ja soudella tyynellä järvellä. Onni pääsi mukaan ihmettelemään venekyytiä, hyvin poika viihtyi ja kuljeskeli sujuvasti ympäri venettä maisemia tähyillen. Yöllä paistettiin takassa tikkupullia ja valvottiin aamunkoittoon asti, seuraava päivä menikin löhöillessä. Viikonloppuna olen myös etsinyt uusia lenkkimaastoja ja koirat makoilevatkin nyt onnellisina pitkän lenkin jälkeen. Kyllä nyt on taas ladattu akkuja arkea varten!








keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Tärkeintä kodissa






Keväisen muuttoruljanssin keskellä koirat osasivat ottaa rennosti ja keskittyä olennaiseen. Uusi koti on Koti kun siellä on omat ihmiset, ruokaa ja pehmeä peti. Siinähän ne tärkeimmät, ihmisellekin.



sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kanootin kapean...

Aamulla aurinko paisteli ja eilinen kova tuuli oli tyyntynyt, joten aamulenkin jälkeen suunnattiin Marian kanssa hakemaan kanootti ja kajakki lainaan. Tällä kertaa Maria pääsi harjoittelemaan kajakkimelontaa ja minä seurailin inkkarilla mukana. Matkalla alkoi tuuli yltyä, joten oli aika haastavaa pitää kevyt inkkari suunnassa. Kiemurtelu oli kuulema aika tyylikästä driftausta, voihan sen niinkin nähdä... :D Hyvin kuitenkin reissu sujui ja molemmat tahtoo lisää! Pitihän lopuksi vielä tehdä pikku kierros kajakillakin, mistä saatiin kuviakin kun autoon unohtunut kamera kaivettiin esiin.



Retken jälkeen olikin kova nälkä ja päiväunetkin tuli nukuttua. Muuten on viikonloppu ollut leppoisaa kotoilua ja ystävien tapaamista. Agilityn SM-kisojakin seurailtiin ja jännitettiin suorassa lähetyksessä, kyllä oli taas huimia suorituksia ja JATin edustajat pärjäsivät upeasti!

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Maailma on kaunis



Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus

On vapautta kuunnella metsän huminoita
Kun aamuinen aurinko kuultaa kallioita 
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä

On vapautta valvoa kesäisiä öitä
Ja katsella hiljaisen haavan värinöitä 
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille 
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille 
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus

On vapautta istua iltaa yksinänsä
Ja tuntea tutkia omaa sisintänsä 
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä

On vapautta vaistota viesti suuremmasta 
Ja olla kuin kaipua aina jatkuvasta
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille 
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus

Tuo kaunis laulu on viime aikoina soinut mielessä usein erilaisissa hetkissä, valokuvan järvimaisema Kangasniemeltä on Katrin ikuistama. Olen tänä kesänä retkeillyt koirien kanssa luonnossa, soudellut, ihaillut öistä järvimaisemaa, istunut nuotiolla, katsellut täysikuuta, uskaltautunut näkötornin korkeuksiin, kuunnellut lintujen konserttia ja nauttinut kaikista näistä kokemuksista. Työpäivät ulkona ja aikaiset aamulenkit koirien kanssa kuuluvat kesääni, vapaat viikonloput ovat lomaani ja unet jäävät usein lyhyiksi. Ihmeesti sitä kuitenkin jaksaa kun on valoisaa ja lämmintä.

Olen myös päässyt kokeilemaan jotain uutta, kiitos hyvän ystävän. Kajakkimelonta järvimaisemassa on juuri niin nautinnollista kuin olin kuvitellutkin, sitä harrastusta haluan jatkaa mahdollisuuksien mukaan. Menikin monia vuosia etten paljoa kulkenut vesillä mutta nyt on vanha palo syttynyt taas ja mieli vetää järvelle, onneksi on sentään soutuvene käytössä.

Elämässä on sattunut ja tapahtunut monenlaista. On ollut rankkoja aikoja mutta aina enemmän myös onnen hetkiä. Maailma on kaunis.