perjantai 17. heinäkuuta 2015

Pennun elämää

















Ystäväperheen nuorimmainen Alma puuhissaan kauniina kesäiltana. Vilkas koiranpentu ehtii touhuta monenlaista parin tunnin aikana.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Lomailua


Repovesi
Monen työntäyteisen kesän jälkeen lomailu tuntui alkuun oudolta mutta pian siihen tottui ja olenkin nauttinut vapaasta ajasta täysillä. Suurempaa ohjelmaa lomalle ei ollut mutta kummasti tekemistä ja menoa on kertynyt niin että muutamat päivät ovat olleet jopa kiireisiä. Toisaalta taas sekaan mahtuu päiviä, jolloin on tilaisuus olla vaan, mikä onkin parasta lomailua.

Kesän aikana on kuljettu pitkin poikin lähiseutuja ja välillä vähän kauempanakin. Melomassa on käyty lähijärvien lisäksi Kangasniemellä ja Konnevedellä. Raaseporissa ihailtiin maisemia korkeilla kallioilla ja Lappeenrannassa nautittiin risteilystä Saimaalla. Nuuksion ja Repoveden kansallispuistoissa telttailtiin ja patikoitiin maisemakierroksia, jälkimmäisessä kiivettiin pariin näkötorniinkin.

Haapajärvi Kangasniemellä

Rapalan kalliot Kangasniemellä

Nori, Onni ja Lotta metsälammella

Haukisaari Etelä-Konnevedellä

Viti Raaseporin maisemissa

Ippu



Nuuksion Haukkalampi


Riutansaari Saimaalla

Ilta Saimaalla
  
Repovesi


Olhavanvuori