Kauniina kevätpäivinä alkaa sormet syyhytä puutarhahommiin ja onkin vähän orpo olo kun ei tuota puuhaa juurikaan ole tarjolla. Nykyinen pikkupiha on äkkiä siistitty ja sitten alkaakin ajatus pyöriä kaikissa kasveissa mitä jäi entiseen pihaan. Vuosien mittaan kasvattelin kukkia tuttavilta saaduista siemenistä ja pienistä taimista, etsin kasveille sopivia paikkoja ja muokkasin pihaa pikku hiljaa mieleiseksi. Hyvin viihtyvistä kasveista muotoutui helppohoitoisia ja reheviä pihan kaunistuksia. Keväisin oli ilo seurata miten pienet tulppaanit, idänsinililjat ja sinivuokot ilmaantuivat värittämään kuivaa nurmea. Ja niiden jälkeen alkoivat muut kasvit vihertää ja kasvaa ja omenapuut aukoivat kukkansa. Eniten kaipaan puita, joihin liittyy muistoja tärkeistä ihmisistä. Omenapuut istutettiin lapsille ja niistä saatiin jo paljon herkullisia hedelmiä. Tammen taimen sain kummisedältäni ja siitä oli kasvamassa kaunis käkkyräinen puu. Naapureilta lahjaksi saamani pieni timanttituija viihtyi mainiosti vuosia levittäytyneen sinilaakakatajan vieressä. Juhannusruusu sai rehottaa omassa rauhassaan, sen alun olin kaivanut mummon suuren pensaan vierestä. Minulle puutarha on muistoja, tunnelmia, tuoksuja, värejä ja hetkiä eletystä elämästä. Toivottavasti taas joskus saan puuhailla mieleisessä puutarhassa ja kokea uusia hetkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti