Takkatulta ja runoutta

Viikko on taas mennyt työn touhussa ja iltaisin omissa puuhissa ja ystäviä tavaten. Aamut ja illat on jo niin hämäriä että koiratkin varustetaan heijastinliiveillä, hyvin tuollainen porukka liiveissään näkyykin tien reunassa loistaessaan. Viikonloppuna on ollut kaunis mutta tuulinen keli ja monenlaista ehtii puuhaamaan kun päivän aloittaa ajoissa. Koirat on lenkitetty ja pyörälenkki tehty kun nuoriso vasta heräilee, sitten alkaakin päivän muu ohjelma...

Onni ihailee takkatulta

Onnin kanssa vietettiin vielä mökkielämää ja nautittiin takkatuleen tuijottelusta sekä viileässä hiljaisuudessa nukkumisesta. Kohta pakkasten tultua saa mökki jäädä talviunille odottamaan uutta kesää.

Viikonloppuun kuului vielä annos runouttakin kun Vili oli lupautunut lausumaan runon kirjaston tapahtumassa. Siellä muistuikin mieleen omat suosikit, joiden aiheena on luonto, mikäs muukaan...  Joskus on mukava lukea vanhahtavaa kieltä ja kielikuvia, niissä on tunnelmaa. :)

 Myrskylintu

Kun myrsky mylvii ja laine laulaa

Ja vasten louhia loiskuaa,

Kun honka huojuu ja näre notkuu

Ja vaahto pärskyen roiskuaa.

Mä silloin nautin ja riemurinnoin

Mä halki ilmojen kiitelen

Ja laulan luontoa, maailmoita

Ja elon taistoa ihmisten.

Kun viima vinkuu ja mastot laulaa

Ja laivan touvissa tuuli soi,

Kas silloin kuoroon mä myöskin yhdyn,

Ja myrsky säistäen mellakoi.

Tuo myrsky poistavi mustat pilvet,

Ja taivon siintävän seijastaa,

Ja ilma muuttuu ja tuuli tyyntyy

Ja meri rantoja heijastaa.

On muiden mielehen luonto tyyni,

Ja leivon laulu ja illansuu,

Mä nautin parhain kun myrsky pauhaa,

Kas silloin nuortuu ja norjistuu.

Siis vello vaahtoa, aallon Ahti,

Ja sävel soios sä myrskysään!

– Mä lennän laulaen ilman halki

Ja kiidän kilvalla tuulispään!

    Kasimir Leino

Joutsenet

Yli soiluvan veen ne sousi,

Ne aallon ulpuina ui,

kun aurinko nuorna nousi,

yöt pohjan, kun punastui.

Lumikaulat kaartehin ylpein

Veen kuultoon kuvia loi;

Povet aamun kullassa kylpein

Ne outoja unelmoi.

Vain joskus onnensa julki

Ylen suuren ne joikuivat,

Ja soinnut aalloilla kulki

Niin aavistuttelevat

Kuin hyminä huomenkelloin

Salokappelin kaukaisen,

Ja aallot vienosti velloin

Ne kantoi kaikua sen.

Ne rauhassa souti ja solui

Suven kerkeän kestämän,

Jonot valkeat joikuen jolui

Syvän päällitse päilyvän.

Kohos siiville kerran ne sitten,

Suvi kun oli muistoja vain,

Kukat laulavat lainehitten

Unet valkeat ulappain.

Ne matkasi päivänmaihin;

Viel' loistava siipi loi

Kuvan viimeisen alle kaihin,

Mi aallon jo kammitsoi.

Otto Manninen